Varastettuja sanoja
Kun tutut sanat alkavat tarkoittaa jotain muuta.
Tämä on sellainen aihe, jota olen pyöritellyt mielessäni pitkään. En mitenkään kiihkeästi tai sormea heristellen, vaan enemmänkin sillä tavalla hiljaa ihmetellen. Että miten tutut sanat voivat alkaa tarkoittaa ihan eri asioita riippuen siitä, kuka niitä käyttää.
Minäkin olen käyttänyt näitä sanoja. Aikoinaan new age -ajassa ja Ihmeiden oppikurssin maailmassa ne tuntuivat hyviltä ja turvallisilta. Kristus, Pyhä Henki, rakkaus, pelastus. Kauniita sanoja. Syviä sanoja. Ja samalla ne alkoivat liukua pois siitä, mistä ne alun perin tulevat.
Kristus ei silloin ollut Jeesus. Se oli enemmänkin jokin universaali tietoisuus tai sisäinen valo. Pyhä Henki ei ollut persoona vaan intuitio tai oma sisäinen ääni. Rakkaus oli tunne, lämmin värähtely, hyväksyntää ilman totuutta. Synti oli harha, jotain mitä ei oikeasti ollut olemassa. Pelastus taas tarkoitti heräämistä, oivallusta, tason nousua.
En sano tätä syyttääkseni ketään. Kerron tämän, koska näin minä itse ajattelin. Se tuntui loogiselta ja jopa lohdulliselta. Ei tarvinnut kohdata syntiä, ei tarvinnut ristiä, ei tarvinnut myöntää omaa rikkinäisyyttä. Kaikki oli tavallaan jo hyvin.
Jossain vaiheessa aloin kuitenkin huomata, että samat sanat tarkoittivat Raamatussa jotain ihan muuta. Ei hienovaraisesti eri asiaa, vaan perustavanlaatuisesti eri asiaa.
Kristus ei ollutkaan voima vaan henkilö. Jeesus. Jumalan Poika. Pyhä Henki ei ollut minun ääneni vaan Jumalan Henki, joka ei aina sanonut sitä mitä halusin kuulla. Rakkaus ei ollut pelkkää tunnetta vaan rakkautta, joka maksoi jotain. Synti ei ollutkaan harha vaan todellinen asia, joka rikkoi minut ja rikkoi suhteeni Jumalaan. Ja pelastus ei ollut oivallus vaan lahja. Sellainen, jota en voinut itse ansaita.
Tämä oivallus ei tullut yhdessä yössä. Eikä se tullut niin, että olisin yhtäkkiä ollut varma kaikesta. Olen edelleen keskeneräinen ja epävarma monessa asiassa. Mutta sen olen alkanut ymmärtää, että sanat eivät ole neutraaleja. Niillä on juuret. Ja kun sanat irrotetaan juuristaan, ne alkavat tarkoittaa jotain ihan muuta.
Minulle nämä sanat ovat alkaneet aueta uudella tavalla. En ole tullut paremmaksi tai viisaammaksi. Raamattu alkoi vain ohjata sitä, miten niitä ymmärrän. En enää mittaa niitä oman mieleni kautta, vaan Jumalan sanan kautta.
Ja silti olen edelleen tässä, matkalla. Sanat ovat löytäneet paikkansa, mutta minä itse olen yhä oppimassa, mitä niiden varassa eläminen tarkoittaa.
Käytän edelleen näitä samoja sanoja. Kristus, Pyhä Henki, rakkaus, pelastus. Mutta nyt niiden alkuperäisessä merkityksessä. Siinä merkityksessä, jossa ne eivät nouse ihmisestä, vaan Jumalasta. En enää muokkaa niitä omiin tarpeisiini, vaan annan niiden muokata minua.
Raamatussa on jae, joka on opettanut minua tässä paljon:
“Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.”
(Joh. 14:6)
