Kun selkä huutaa hoosiannaa
Avunhuuto arjessa ja Raamatussa.
Olet ehkä kuullut sanonnan tai käyttänyt sitä itse.
Selkä huutaa hoosiannaa. Polvi huutaa hoosiannaa. Koko kroppa huutaa hoosiannaa.
Sitä sanotaan puhekielessä monenlaisissa tilanteissa, silloin kun jokin tuntuu voimakkaalta. Kun kipu vaatii huomiota tai kun kokemus on muuten niin intensiivinen, ettei sitä voi ohittaa.
Minulle tuo sanonta tuli mieleen nyt ihan konkreettisesti. Liukastuin töissä ja satutin selkäni, ja jossain sen kivun keskellä ajatus vain kävi mielessä, että selkä huutaa hoosiannaa. Ja samalla pysähdyin miettimään, mitä tuo sana oikeasti tarkoittaa.
”Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi herra, anna menestys!” (Psalmi 118:25)
Raamatussa hoosiannaa huudettiin Jeesukselle, kun Hän ratsasti Jerusalemiin. Se mielletään helposti iloiseksi hetkeksi. Palmunoksia, väkijoukko, juhlan tuntu. Hoosianna kuulostaa ilonhuudolta, melkein riemulta.
Mutta vaikka huuto oli iloinen, se oli silti avunpyyntö. Hoosianna tarkoittaa: auta, pelasta nyt. Ihmiset iloitsivat siitä, että Jeesus oli heidän edessään, mutta samalla he huusivat apua. Ilo ei poistanut hätää. Ne kulkivat rinnakkain.
Sama kuuluu myös virressä Hoosianna, Daavidin Poika. Se lauletaan kirkossa juhlallisesti, urut soivat ja tunnelma on odottava. Silti virsi ei ole vain juhlaa. Se katsoo Jeesukseen Pelastajana. Se on ylistystä, mutta samalla pyyntöä. Me tarvitsemme Sinua.
Ehkä juuri siksi hoosianna on sana, joka on jäänyt elämään. Se ei ole pelkkää iloa eikä pelkkää hätää. Se on toivoa, joka syntyy avun tarpeesta.
Ja silloin arkinen sanonta alkaa tuntua ymmärrettävältä.
Jeesuksen edessä huudettu hoosianna ja kehon huuto eivät ehkä olekaan niin kaukana toisistaan. Molemmissa sanotaan sama asia, että minä tarvitsen apua. En pärjää yksin.
Hoosianna.
Auta nyt.
