Se yksi rukous muutti kaiken
Rukous ei jäänyt vain sanoiksi.
Rukouksesta puhutaan paljon, mutta helposti se kuulostaa vähän etäiseltä. Joltakin sellaiselta, joka ehkä sopii hengelliseen puheeseen, mutta ei oikein tavalliseen elämään. Minulle rukous ei ole sellainen asia. Se on jotain hyvin todellista, koska yksi rukous muutti minun elämäni suunnan.
Kolmikymppisenä elin ihan tavallista lapsiperhearkea. Kävimme töissä, hoidimme pienet lapset ja viikonloppuihin kuului usein ravintoloita ja juhlia. Alkoholi oli osa sitä elämää. Sitä jatkui vuosia. En silloin edes täysin tajunnut, miten iso osa elämästä siitä oli tullut. Moni asia näyttää normaalilta niin kauan kuin sitä elää itse keskellä.
Sitten tuli yksi aamu, jota en unohda ikinä.
Heräsin erään ravintolaillan jälkeen ihan järkyttävään oloon. Päätä särki, koko keho tuntui raskaalta ja mielessä pyöri sellainen sekava, huono ja tyhjä olo, jota on vaikea selittää. Häpeä, väsymys, pettymys, kyllästyminen. Kaikki yhtä aikaa. Tuli sellainen hyvin selkeä tunne, että nyt riittää. Olin saanut tarpeekseni. En halunnut alkoholia enää elämääni.
Siinä hetkessä minä rukoilin Jumalalta apua.
Ei mitään pitkää eikä kaunista rukousta. Ihan suoraan vain: Jumala, auta. Auta minut tästä irti. Auta niin, etten enää jatka samalla tavalla. Muistan yhä sen hetken, koska siinä tapahtui jotain sellaista, mitä en pysty selittämään. Tuli rauha. Tuli varmuus. Sellainen syvä tieto siitä, että nyt tämä asia on muuttunut.
Ja se todella muuttui.
Siitä rukouksesta alkoi minun uusi elämäni. Ei vähitellen eikä pikkuhiljaa horjuen, vaan oikeasti. Alkoholi jäi. Nyt siitä on reilusti yli kaksikymmentä vuotta, ja olen edelleen raitis.
Siksi minun on vaikea puhua rukouksesta vain kauniina ajatuksena tai jonain hengellisenä lisänä arkeen. Minulle se ei ollut mikään pieni lohdutushetki. Se ei ollut vain hetken helpotus siihen hirveään aamuun. Se oli kohtaaminen, jossa Jumala tuli minun todellisuuteeni ja teki jotain sellaista, mihin en itse olisi pystynyt.
Se oli ihme.
En tarkoita, että rukous olisi joku automaatti, jolla saisi aina heti sen, mitä pyytää. En tarkoita sitäkään, että rukous muuttaisi aina kaiken kerralla yhtä näkyvästi. Tarkoitan sitä, että rukous on oikea asia. Jumala kuulee. Hän ei ole vain ajatus tai jokin etäinen uskonnollinen hahmo, vaan elävä Jumala, joka pystyy puuttumaan ihmisen elämään oikeasti.
Minulle se tuli todeksi siinä hetkessä, kun tajusin kunnolla, etten halua jatkaa enää samalla tavalla.
Ehkä juuri siksi tämä asia on minulle edelleen niin iso. Kun puhun rukouksen voimasta, en puhu teoriasta. Puhun omasta elämästäni. Puhun siitä, että pyysin apua alkoholista irti pääsemiseen ja Jumala vastasi. Puhun siitä, että yksi rukous jakoi elämäni kahtia. Oli aika ennen sitä aamua ja aika sen jälkeen.
Minusta rukouksessa on juuri tämä ihmeellinen puoli. Ihminen voi tulla Jumalan eteen täysin rehellisenä, ilman hienoja sanoja, ilman kulisseja, ilman että yrittää näyttää miltään. Ja juuri siinä Jumala voi tehdä eniten. Ei aina näyttävästi, mutta todellisesti.
Olen monta kertaa jälkeenpäin miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi siinä hetkessä rukoillut. En tiedä. Tiedän vain sen, mitä tapahtui, kun rukoilin. Sitä en voi kieltää enkä vähätellä. Minun elämäni muuttui.
Sen takia en pysty suhtautumaan rukoukseen kevyesti. Ajattelen, että ihminen ei aina edes ymmärrä, miten lähellä apu voi olla. Välillä ollaan ihan lopussa eikä nähdä enää ulospääsyä. Silti juuri siinä kohdassa rukous voi olla se hetki, josta kaikki alkaa muuttua.
Minun kohdallani se oli juuri niin.
Jos olet itse ihan loppu, voit sanoa Jumalalle sen suoraan. Se riittää.
“Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.”
Ps. 50:15
