Raamatullinen meditaatio on jotain aivan muuta kuin luulin
Mieli täyttyy Jumalan sanalla.
Meditaatio on sana, joka tuo monelle mieleen hiljaisuuden, tyhjän mielen ja jonkinlaisen yrityksen päästä johonkin erityiseen tilaan. Ja joo, minäkin ajattelin ennen niin.
Uushenkisyyden aikana meditoin paljon. Tai ainakin yritin. Tarkoitus oli tyhjentää mieli, hiljentää ajatukset ja päästä johonkin korkeampaan tietoisuuden tilaan. Käytännössä se meni usein niin, että istuin hiljaa ja päässä pyöri ihan kaikki mahdollinen: kauppalista, huominen päivä, joku vanha keskustelu ja ne samat ajatukset, jotka eivät tuntuneet lähtevän minnekään.
Se kuuluisa apinamieli ei vaiennut. Se vain vaihtoi aihetta.
Ja mitä enemmän yritin tyhjentää mieltä, sitä enemmän huomasin ajattelevani. Se oli rehellisesti sanottuna aika turhauttavaa. Tarkoitus oli rauhoittua, mutta siitäkin tuli suoritus. Ei kovin toimiva yhdistelmä.
Uskon myötä aloin ymmärtää, että raamatullinen meditaatio on jotain aivan muuta kuin se, mitä olin ennen meditaatiolla tarkoittanut.
Raamatullinen meditaatio ei tarkoita sitä, että mieli tyhjennetään. Päinvastoin. Siinä mieli täytetään Jumalan sanalla. Ei yritetä päästä pois ajatuksista, vaan annetaan niille uusi suunta.
Tämä oli minulle iso oivallus. Minun ei tarvitse yrittää olla ajattelematta eikä hiljentää mieltä väkisin. Ajatuksia saa tulla, mutta minun ei tarvitse jäädä niihin kiinni. Niiden keskelle voi tuoda jotain muuta. Jumalan sanaa. Totuutta.
Raamatullinen meditaatio on yksinkertaisimmillaan sitä, että otan jonkin Raamatun kohdan ja pysähdyn sen äärelle. Luen sen hitaasti. Jään sen ääreen. Palaan siihen päivän aikana. Annan sen tulla ajatuksiin yhä uudelleen.
Ennen pyörittelin huolia tai tulevaisuuden skenaarioita. Nyt pyörittelen Jumalan sanaa.
Ero on aika iso.
Usein käy niin, että vaikka luen tai kuulen Jumalan sanaa, ymmärrän sen kyllä järjellä, mutta silti esimerkiksi pelko voi jäädä mieleen. Tieto on päässä, mutta sydän ei ole vielä mukana. Juuri siihen raamatullinen meditaatio liittyy.
Kun palaan samaan jakeeseen uudelleen ja uudelleen arjen keskellä, se ei jää vain yhdeksi ajatukseksi. Pikkuhiljaa se alkaa mennä syvemmälle. Se rauhoittaa, selkiyttää ja muistuttaa minua siitä, mikä on totta.
Raamatussa sanotaan:
“Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”
Room. 12:2
Ja toisaalla:
“Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomien neuvossa eikä astu syntisten tielle eikä istu pilkkaajien seurassa, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee sitä päivät ja yöt.”
Ps. 1:1–2
Kyse ei siis ole siitä, että luen kerran ja siirryn eteenpäin, vaan siitä, että jään sanan äärelle. Mietin sitä. Palaan siihen. Annan sen mennä pintaa syvemmälle.
Ja jossain kohtaa huomaan, että se ei ole enää vain ajatus, jonka tiedän, vaan totuus, johon alan oikeasti nojata. Ei väkisin eikä pakottamalla, vaan hiljalleen. Ajattelu muuttuu, ja sen mukana alkaa muuttua myös tapa elää.
Mutta tämä on tärkeä ymmärtää oikein.
Raamatullinen meditaatio ei ole keino saada elämä toimimaan tietyllä tavalla. Se ei ole tekniikka, jolla saan aikaan halutun lopputuloksen. Kyse ei ole siitä, että kun teen tätä tarpeeksi, asiat alkavat automaattisesti järjestyä.
Kyse on siitä, että annan Jumalan sanalle tilaa muuttaa minua sisältäpäin.
En yritä hallita lopputulosta. En yritä saada tätä toimimaan. Pysyn sanan äärellä, ja Jumala tekee työn. Muutos näkyy ajattelussa, suhtautumisessa ja reaktioissa. Ja kyllä, se näkyy lopulta myös elämässä, mutta ei kaavana, vaan seurauksena siitä, että jokin minussa on oikeasti muuttunut.
Ehkä tärkein ero omaan aiempaan kokemukseeni on tämä: tässä ei tarvitse yrittää päästä mihinkään. Ei tarvitse saavuttaa mitään tilaa. Ei tarvitse hiljentää itseään väkisin.
Jumalan sanan äärelle voi pysähtyä myös silloin, kun olo on väsynyt, levoton ja sekava.
Ja antaa Jumalan sanan tehdä oma työnsä siinä keskellä.
Minulle raamatullinen meditaatio ei ole uusi suoritus tai hengellinen tavoite. Se on enemmänkin paikka, johon palaan yhä uudelleen. Hetki, jossa annan Jumalan sanalle tilaa ajatuksissani.
Ja ehkä juuri siksi siihen voi palata yhä uudelleen.
Koska siinä ei tarvitse tyhjentää mieltään.
Riittää, että antaa Jumalan sanalle tilaa.
