Kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan
Rauha keskellä yllättävää hetkeä.
Meidän oli tarkoitus viettää mukava päivä yhdessä tyttären ja lapsenlapsen kanssa.
Suunnitelma oli selkeä. Ensin Hesburgeriin syömään. Siellä lapsenlapsi saa aina leikkiä ja laskea liukumäkeä leikkipaikassa. Sen jälkeen kirjastoon lukemaan kirjoja, leikkimään ja viettämään rauhallista aikaa yhdessä. Sellainen tavallinen, mukava päivä.
Toisin kävi.
Olimme juuri syöneet, kun huomasin tyttären menevän yhtäkkiä oudon näköiseksi. Hän sanoi, että on tosi huono olo. Tilanne muuttui sekunneissa täysin normaalista johonkin ihan muuhun. Sairaanhoitajana mieli alkoi heti käydä läpi vaihtoehtoja. Kyselin nopeasti voinnista, oireista ja siitä miltä hänestä tuntuu, mutta tilanne ei rauhoittunut.
Seuraavassa hetkessä tytär makasi Hesburgerin penkillä keskellä kiireisintä lounasaikaa jalat taivasta kohti. Ihmiset söivät ympärillä hampurilaisiaan ja meidän pöydässä tilanne oli yhtäkkiä täysin absurdi. Normaalista arjesta siirryttiin sekunneissa johonkin pelottavaan ja arvaamattomaan.
Tunsin pienen paniikin nousevan pintaan. Vaikka tiedän työni kautta, miten tällaisissa tilanteissa toimitaan, tunne oli silti vahva. Kun kyse on omasta lapsesta, huoli nousee nopeasti pintaan.
Samalla hetkellä rukoilin hiljaa mielessäni. Se oli lyhyt ja yksinkertainen rukous: Jumala, auta nyt.
Ja jostain tuli rauha. Tilanne ei lähtenyt käsistä, eikä tullut häsläämistä tai paniikkia. Otin puhelimen käteen ja soitin 112. Kerroin rauhallisesti tilanteen ja vastasin kysymyksiin. Vaikka hetki oli pelottava, sisällä oli levollinen tunne siitä, että kaikki järjestyy.
Ambulanssi tuli nopeasti ja vei tyttären tutkittavaksi. Isä haki lapsenlapsen, ja minä jäin odottamaan tietoa siitä, mitä oli tapahtunut.
Lopulta mitään selittävää syytä ei löytynyt. Hetken huilattuaan ambulanssissa ja tutkimusten jälkeen tyttären vointi alkoi kohentua ja pian hän oli taas aivan normaali.
Kaikki oli ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.
Päivä ei siis mennyt ihan niin kuin olimme suunnitelleet. Hampurilaisesta kirjastoon -päivä vaihtui ambulanssiin ja odottamiseen.
Jälkeenpäin mietin, miten nopeasti elämä voi muuttua. Yksi hetki istut rauhassa syömässä, ja seuraavassa hetkessä kaikki näyttää aivan erilaiselta.
Ehkä siinä on yksi arjen opetus. Me suunnittelemme päiviämme ja kuvittelemme usein tietävämme, miten ne etenevät. Todellisuudessa elämä kulkee välillä aivan omia reittejään. Kaikkea ei voi hallita eikä ennakoida.
Silti keskellä yllättävää tilannetta voi löytyä rauha. Se hetki muistutti minua siitä, kuinka yksinkertainen rukous voi muuttaa hetken suunnan. Kun kaikki tapahtuu nopeasti eikä tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, voi pysähtyä hetkeksi ja jättää tilanteen Jumalan käsiin.
Ja ehkä vielä tärkeämpää oli huomata jotakin itsessäni. Kun sisällä on luottamus siihen, että Jumala pitää huolen, kaikkea ei tarvitse yrittää hallita itse. Tilanne ei ollut minun johdettavissani, eikä minun tarvinnut ratkaista kaikkea siinä hetkessä. Minun tehtäväni oli vain tehdä se, mikä oli siinä tilanteessa oikein ja mahdollista.
Kun tämän muistaa, pelko menettää paljon voimastaan. Pelko kasvaa helposti silloin, kun kuvittelee olevansa yksin vastuussa kaikesta. Mutta kun tietää, ettei kanna kaikkea yksin, tilalle voi tulla rauha, joka kantaa myös epävarmassa hetkessä.
Kun kaikkea ei tarvitse itse hallita, pelko menettää voimansa.
Se päivä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.
Mutta lopulta kaikki oli hyvin. Ja ehkä tärkeintä oli se muistutus, että myös yllättävien tilanteiden keskellä voi luottaa siihen, että joku kantaa silloin kun omat voimat eivät riitä.
“Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa kaikessa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.
Silloin Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.”
Fil. 4:6–7
